Teetä ja viihdykettä rammalle

Perjantaina oli vuorossa taas grafiikkaa. Tämä on ehkä ainoa tunti, joka on ollut säännöllinen tähän asti. Ehkä sen vuoksi koenkin sen ns. tutuksi ja turvalliseksi. Jatkoimme edellisen tunnin tehtävää; tehtävänantona vanhanajan tyylistä typografiaa. Tekniikkana kokopaino, kaiverrettavana materiaalina käsittääkseni linoleum levy. Sain kaiverruksen suhteellisen nopeasti valmiiksi, mutta opettaja oli kadonnut teille tuntemattomille kokonaan enkä nähnyt häntä koko lopputuntina. Muiden oppilaiden ystävällisellä avustuksella sain kuitenkin pari mustavalkoista vedosta otettua työstäni. En tiedä millaisia värejä he siellä käyttävät grafiikkaansa, mutta jännää oli huomata, että esim. levyn pesu vedostuksen jälkeen ei tuntunut sujuvan lainkaan niin helposti ja siististi, kuin meidän koulullamme. 

Tunnilla aikaansaatu grafiikan vedos

Lauantaina kävimme shoppaamassa kengännauhoja, mysliä ja kylpyvaahtoa Náměstí Republikyn Palladium-ostoskeskuksessa. Suomessa on tottunut menemään paikalliseen Citymarkettiin tai Prismaan, mistä saa kaiken, mutta asiat eivät ole niin Tsekissä: täällä kaikki on eroteltu omiin kauppoihinsa. On erikseen ruokakaupat, kenkäkaupat, vaatekaupat, elektroniikkakaupat ja kosmetiikka/saippuakaupat. Siksi päätimme lähteä päättömän katujen haravoinnin sijaan suuntaa kauppakeskukseen. Löysin sieltä mm. itseäni kiinnostavan tosi ihanan sarjakuva-ja figuurikaupan.

Shoppailureissun jälkeen lähdimme illalla Magdalenan ja hänen erään suomea opiskelevan ystävänsä kanssa teelle lähistöllä olevaan teehuoneeseen. Teehuone sijaitsi vanhassa kellotornissa, paikassa missä en olisi todellakaan odottanut olevan niin tunnelmallista aasialaistyylistä teehuonetta. Vietimme monta tuntia teehuoneella puheskellen Suomen ja Tsekin eroista ja samanlaisuuksista, koulunkäynnistä ja yhteiskunnasta. Keskustelujen aikana kävi ilmi, että tämä Magdalenan ystävä on tulossa ensi syksynä Ouluun opiskelemaan yhdeksi lukuvuodeksi ja hän vaikutti olevan kovin innoissaan siitä. Hän on opiskellut suomen kieltä kaksi vuotta ja on kova Suomi-fani. Muumeista hän sanoi pitävänsä myös kovasti, Magdalena puolestaan kehui suomalaista arkkitehtuuria. Ainoa asia, mitä molemmat tsekkiläistytöt voivottelivat Suomesta, oli se miten kallis ja kylmä maa se on. Illan ja hyvän teen päätteksi Magdalenan ystävä kutsui meidät tiistaiksi Suomi-klubilleen, missä hän ja muutama muu suomea opiskeleva luokkatoverinsa viettävät aikaa ja pyrkivät puhumaan vain suomea. Odotamme mielenkiinnolla, millainen siitä illasta tulee.

Sunnuntaista ei ole oikein kirjoitettavaa. Kävimme vain jälleen ostoskeskuksessa, ostimme tuliaisia ja kävimme syömässä friteerattua kanaa. Suunnittelimme myös tulevia viikkoja: museoreissuja, oopperaa, leffaa ja muuta viihdettä vapaa-ajalle, sillä täällä nuokin huvitukset ovat paljon halvempia kuin Suomessa.

Entäs sitten yleisiä tuntemuksia? Noh, rampa saa sympatiaa ja apua osakseen missä tahansa meneekin. Vaikka liikennesääntöjä ei täällä niin orjallisesti noutatetakaan kuin suomessa (ei todellakaan), niin suuremmalla todennäköisyydellä minun ylittäessä katua kuskit hidastavat ja pysähtyvät. Myös metroissa ja busseissa vanhatkin ihmiset luovuttavat pyytämättä istumapaikkansa minulle, kun huomaavat rapukävelyni keppien kanssa.

Ja koulunkäynnistä? Tähän asti tämä on ollut minulle enemmän lomaa kuin koulunkäyntiä ja rehellisesti sanoen olen asennoitunut siihen myös niin. Koulupäivät ovat lyhyitä ja tämä tähän asti nähty lorvailevainen kouluympäristö ei ole kamalasti motivoinut minua. Minulla on suuri motivaatio tehdä omaa projektiani Hyrialle, mutta tähän asti minulla ei ole ollut kamalasti aikaa sille, koska olemme kiertäneet kaupunkia niin paljon koulunkin jälkeen. 

Pieneksi esittelyksi siis oma projektini Hyrialle on kaksi kärpästä yhdellä iskulla, eli samanaikaisesti teokset heinäkuun näyttelyyni kotikuntani kirjastoon. Aiheena on vähän erilaiset nykyajan prinsessat (ja prinssit) esim. selluliittiprinsessa, roskaprinsessa jne.

Yhden illan keskeneräiset luonnokset omaan projektiini. 

Eläimet, kaupunki, ihmiset, kamera

Tiistaina pääsimme sitten jatkamaan koulunkäyntiä. Saavuimme kouluun tunnin liian aikaisin ja se tuntui aiheuttavan paljon päänvaivaa koulun henkilökunnalle, sillä Miriam ei ollut paikalla ja he halusivat meille heti tekemistä. Miriamin kollega ei osannut englantia ja yritti parhaansa mukaan ohjastaa meitä englantia puhuvan opettajan huostaan. Tämä vanhempi miesopettaja, antoi meille uusintakierroksen osaan koulun tiloista ja näytti meille paljon oppilaiden aikaansaannoksia (enimmäkseen valokuvakalentereita). Huomasimme näistä ja julisteista ympäriltämme, että alastonkuvat ja mainosvalokuvat olivat hyvin yleisiä aiheita täällä.

Varsinaista tuntiamme odotellessa tapasimme Hyriassa käyneen tsekkiläisoppilaan, Magdalenan. Juttua syntyi paljon Tsekeistä sekä Suomesta, Magdalena sanoi pitävänsä Suomea kylmänä, mutta hienona maana. Erityisesti hän ihannoi sitä, miten meidän koulussamme on ilmaiset välineet. Heidän koulunsa maksaa, noin 1500e/vuosi. Myös koulussa ruokailu on maksullista ja oppilailta odotetaan, että heillä on omat kamerat koulua varten. Ilmankos tässä koulussa ei ole näkynyt ns. "köyhä boheemi taiteilija"-tyyppejä oikeastaan yhtäkään.

Kävi myös ilmi, että hän asuu aivan meidän asuntomme lähialueella. Hän ehdotti, josko menisimme vaikka kahville joku päivä: No tottahan toki! 

Sitten alkoi varsinainen tuntimme. Eräs kikkarapäinen valokuvauksen opettaja selitti meille seuraavan päivän ohjelman ja tehtävänannon: valokuvausta eläintarhassa. Tämä esittely kesti vain noin tunnin, sitten olimme taas vapaalla jalalla. Saimme seurata muiden oppilaiden "työskentelyä" (eli jälleen hidastempoista rentoa oleskelua ja työskentelyä silloin tällöin), mutta se ajautui taas vain siihen, että istuimme jossain luokassa ja noh, istuimme. Aikaisemmin meitä koulussa pyörittänyt miesopettaja sattui kulkemaan ohi, huomasi tilanteen  ja nappasi meidät mukaan omalle tunnillensa.

Hänen tuntinsa oli pienessä tietokoneluokassa, meneillään oli kotikonstein koottu studio ja hedelmäasetelman valokuvausta. Jälleen kompositio luokassa oli tämä: pari ihmistä kuvasi ja loput chillailivat keskenään tekemättä juuri mitään. Yksi työskentelevä poika esitteli meille tapahtuvaa, hän kuvaili luokkaansa "the least talented ones". (Lause osui hauskaan kohtaan, sillä juuri silloin luokassa jollain jannulla oli hedelmäkori päässään) Vaikka tämän luokan opettaja olikin pelastanut meidät luokassa vain istumiselta, emme tälläkään tunnilla tehneet juuri muuta kuin istuneet. Opettaja pahoitteli meille tätä kovasti, sillä heillä on meneillään juuri jotkin loppukokeet joka sotkii hyvin paljon kaikkea. Noh, alku on aina tahmeaa, josko tämä tästä selkenee vielä!

Asetelman kuvausta

'

Keskiviikkona oli sitten valokuvauspäivä Prahan eläintarhassa. Onnistuneet valokuvat olisivat eläintarhan käyttöön; kalenteriin, mainostukseen, yms, joten saimme liput sinne ilmaiseksi. Ryhmämme oli pieni: Minä, Hilda-Maija, opettaja, kaksi poikaoppilasta ja tyttöoppilasta. Muut oppilaat olivat pääosin kolmannen vuoden opiskelijoita ja kuulemma tosi taitavia valokuvaajia, en tiedä miten me sinne joukkoon olimme oikein haravoituneet.
Kuljimme ja yritimme kuvata pääosin uusia eläintarhan uusia lintuja (jotka olivat kyllä vikkeliä!). Opettajan piti lähteä puolenpäivän aikaan ja muutkin oppilaat liukenivat samoihin aikoihin, mutta me saimme jäädä vielä rauhassa kiertelemään ja kuvailemaan. Sää oli mitä ihanin n.22 astetta ja Prahan eläintarha on iso. Siellä on kirahveja, norsuja, hyvin paljon lintuja ja kaikkea muuta mitä Korkeasaaressa ei ole. Vietimme siellä melkein koko päivän, muttemme siltikään nähneet kaikkea, koska paikka oli niin iso. Myös tietenkin minun jalkani (ja oikeastaan olkapääni, kävelykeppien takia) rajoitti aika paljon sitä, kuinka nopeasti ja paljon pystyimme kiertelemään. Kotiin päästyä alkoi jo pelottamaan, ehtiikö kehoni korjaantua ollenkaan vai pahennanko kaikkea liikkumalla jatkuvasti.

Pääsimme kuvaamaan rengashäntämakeja aivan kosketusetäisyydeltä. Niiden sekaan pääsi aitaukseen, mutta koskea tai ruokkia ei saanut

Korppikotka syömässä

Hylkeet diivailivat paljon altaassaan ihmisten edessä

Intian norsut uiskenlemassa

Torstaina meillä oli aamusta hetki eläintarhakuvien muokkausta photoshopilla. Olin unohtanut ottaa omat kuvani mukaan kipulääkehuuruissa, mutta onneksi emme paljoa tehneetkään. Opettaja näytti meille vain lyhyesti kuvanmuokkauksen perusteita, mitkä osaan jo. Pientä kertausta sain kyllä esim. maskien käyttöön, mitä en niin hyvin hallitse. 

Ruokailun jälkeen meidät opasti seuraavan opettajan luokse eräs venäläistaustainen opiskelija, joka ei puhunut järin hyvin englantia hänkään. Päädyimme jonnekin Prahan keskustaan muuan valokuvagalleriaan, jossa oli juuri näyttely/reportaasi joka käsittelee eläväisesti juutalaisuutta ja sen maailmaa. Käsittääkseni kuvat olivat juuri tämän kyseisen opettajan ottamia. Katsoimme näyttelyn läpi ja tapasimme opettajamme. Hän on oikein mukava vanha täti, joka on pirteä ja puhuu sujuvasti englantia. (Pahoittelen etten käytä nimiä, nimimuistini on nimittäin kammottavan huono)

 Opettaja antoi meille tämän päivän tehtävänannon: kuvatkaa Prahan ihmisiä. Aiheena kontrastit: uusi Praha, vanha Praha, työläiset, pukumiehet, mitä täällä on erilaista kuin Suomessa? Tehtävä osoittautui ihmeellisen vaikeaksi, sillä Tsekkiläinen kulttuuri ja heidän toimintansa ei eroa dramaattisesti suomalaisuudesta. Lopuksi päädyimme vain kuvaamaan itsestämme mielenkiintoisia ihmisiä ja kontrasteja kaduilla. Omasta mielestäni tällainen reportaasimainen valokuvaus on kuitenkin haastavaa ja paljolti kiinni tuurista: millainen valo on, miten ihmiset kulkevat, missä kuljetaan. Opettaja tarkasteli kuviamme ja antoi kannustavaa kritiikkiä. Sommittelu on tärkeää, mutta ei tarvita ihmeitä että saisi mielenkiintoisen valokuvan aikaan.

"The only way to learn how to photograph is to do it!"

Paikallinen "city person"(opettajaa mukaillen) halusi itsestään valokuvan.
Olemme huomanneet muutenkin, että täällä on näkyvämmin kerjäläisiä ja juoppoja, mutta ennenkaikkea he ovat paikallisia (eivät romanikerjäläisiä, kuten Suomesssa)

Mummut käsikonkassa kävelemässä

Vanha rautatieasema, yhä sitkeästi käytössä mutta rapistunut

"Onkohan se maksullinen?"

"Onkohan se maksullinen?"

-Viikonlopun aikana ehkä useimmin kysytty kysymys minun ja Hilda-Maijan välillä. Näin kaupunkiin tutustumisen alkajaisiksi kiertelimme maksuttomia nähtävyyksiä, pintaraapaisuja vähän joka puolelta. Lauantain vietimme kierrellen pääosin Prahan linnaa ja sen tiluksia. Ja koska lauantai oli lämmin kevätpäivä: turisteja riitti. Prahalaisille varmaan normaali ilmiö, mutta tälle pienelle suomalaiselle ihmistäyteiset, ahtaat metrot ovat vieraita ja ahdistavia.

Olemme panneet merkille myös yhden jännän ilmiön tässä turistirysässä: esim. juomien hinta aterian yhteydessä. Itse ateria on usein hyvin edullinen, n.80-100 korunaa (n.3-4 euroa), mutta pelkkä vesilasi saattaa olla paljon ateriaa kalliimpi. Jopa olut on usein paljon vettä halvempaa, samoin mineraalivesi.

Puutarha aivan Prahan linnan juurella

 

St.Vitus katedraali

Strahovin luostarin luona

Sunnuntaina teimme piknik-matkan Petřín kukkulalle, kävimme sinne matkallamme ohimennen Royal Gardenissa ihastelemassa kukkasia. Käveltävää sinä päivänä riitti ja näköalat olivat huikeat. Kävelyä tuli tehtyä niinkin paljon, että sain jalkani todentotta kipeäksi siitä. Illalla kivun pahetessa epäilimme jopa marssimurtumaa, mutta päätin odottaa seuraavaan päivään ja katsoa, josko jalka elpyisi siihen mennessä.

Royal Gardenissa

Petřín kukkulan kukkulan varrelta löytyi pieni kuvattava

Näköala Prahasta Petřín kukkulalta

Maanantaina meidän oli tarkoitus lähteä aivan Prahan keskustaan kuuluisalle tapaamispaikalle, St Wenceslas-patsaan luo, missä olisimme tavanneet opettajamme ja osallistuneet kurssille (en ihan täysin muista mikä kurssi oli kyseessä, varmaankin jokin valokuvaukseen liittyvä), mutta jalkani tilanne ei ollut yhtään parantunut yön aikana, joten oli käännyttävä paikallisen sairaanhoidon puoleen. Soitimme Miriamille ja hän antoi meille ohjeet Motol-nimiseen sairaalaan.

Vastaanotossa puhuttiin oikein hyvää englantia, mutta lääkäreiden ja sairaanhoitajien englannin taso heitteli välillä tosi rajustikin. Vietimme sairaalassa peräti 4 tuntia, josta suurin osa oli odottamista. Lopulta saimme tiedon, että jalassa ei ole murtumaa. Eurooppalainen sairaanhoitokortti oli pelastukseni tässä reissussa. Sain siteen ja reseptin kipulääkkeisiin. Kepit jouduin ostamaan itse sairaalan läheisestä medical supplies-kaupasta (elekieltä käyttäen, koska myyjä ei osannut englantia), mutta sekä kipulääkkeeseen että keppeihin kului yhteensä 535 korunaa, eli alle 20e. Ei pääsisi näin halvalla Suomessa!

Ensimmäiset päivät Prahassa

Hei, olen Pauliina Mustola ja opiskelen Hyriassa kuvallisen ilmaisun perustutkintoa. Valmistun vuonna 2016 kuva-artesaaniksi. Tämä blogi on omistettu ajalle, jonka vietän vaihto-oppilaana Tsekin Prahassa, luokkatoverini Hilda-Maija Varpasen kanssa. Me opiskelemme vaihdon ajan mediapainoitteisessa Škola MICHAELissa ja asumme yhdessä Prahan keskustassa erään paikallisen kanssa.

Me saavuimme Prahaan keskiviikkona illalla, majoittajamme Tereza oli ystävällisesti lentokentällä vastassa meitä ja toi meidät asunnolle.Emme juuri ehtineet muuta, kuin nopeasti käydä läpi pieniä perusasioita ja asettautua jotenkuten uuteen kotiimme, kun menimme melkein samantien nukkumaan.

Terezan asunto on hyvin viihtyisä ja vanha asunto, siitä on lyhyt kävelymatka metrolle ja pääkadulle. Myös Tereza itse on hyvin mukava ihminen, hän puhuu oikein sujuvasti englantia ja tietää paljon Prahasta (suuri plussa meille kaikesta tietämättömille)

Minun ja Hilda-Maijan huone.

Terezan lemmikkikani, nimi taisi olla Jonas

Torstaina alkoi hullunmylly. Lähdimme heti seikkailemaan metrolla tavataksemme Tsekin pään kv-vastaavaa Miriamia. Huomasimme kyllä heti rikkoessamme rahaa metrolippua varten, etteivät niin monet Tsekkiläiset puhukaan englantia, toisinkuin odotimme. Onneksemme Prahan metrolinjat ovat hyvin yksinkertaisia ja oudoista nimistä huolimatta pääsimme lähes ongelmitta perille. Miriam hankitti meille matkakortit, joilla pääsimme kulkemaan vapaasti kaupungin julkisilla ympäriinsä. Pakko myöntää että jo sinä päivänä kuljin enemmän metrolla, kuin olen koskaan aikaisemmin elämäni aikana kulkenut. Metrolla (ja muilla julkisilla) kulkeminen täällä on hävyttömän helppoa; metrolinjoja on vain kolme ja ne kaikki risteävät toisiinsa. Lisäksi niitä kulkee lähes jatkuvasti, joten jos vaunu ehtii karata silmiesi edestä, tulee toinen heti parin minuutin sisällä. Matkaa koululle meiltä on noin 20 minuuttia metrolla.

http://metro.angrenost.cz/map.php

(Prahan metrokartta, kuljemme koulmatkamme Vltavaskáskasta Opatoviin)

Saman päivän aikana kävimme jo tutustumassa kouluumme ja loimme meille lukkarin. Jo heti sisään astuessamme huomaismme, että koulun tilat ovat valtavat ja siistit, myös Miriamin puheen ja seinillä olevien oppilastöiden perusteella saimme sellaisen kuvan, että opiskelu siellä on jo hyvin ammattimaista.

http://www.skolamichael.cz/cz/fotogalerie

(kuvia koulun tiloista)

Nopean tutustumisen jälkeen Miriam antoi meidät muutaman oppilaan käsiin, joiden oli tarkoitus viedä meidät valokuvauksen pajaan jonnekin toisen kaupunginosaan. Tytöt, joiden luultavimmin oli tarkoitus hoitaa tämä homma, katosivat melkein samantien maisemista. Jäimme Peter-nimisen valmistuvan oppilaan huostaan, hän kierrätti meitä nopeasti kauppakeskuksessa ostamassa rekvisiittaa kuvauksia varten ja vei sitten monen mutkan jälkeen studiolle.

Studiolla oli hyvin erilainen työskenetelymeininki, kuin meillä suomessa. Suurimman osan aikaa ihmiset vain oleskelivat ja juttelivat keskenään (eivät siis juurikaan meidän tai Peterin kanssa) kaikessa rauhassa, aina välillä sitten kuvaten. Me, kovaan työtahtiin tottuneet, osasimme vähän ihmetellä tätä. Minusta se tuntui jopa vähän lorvailulta (voi olla, että uupumus ja jano vaikuttivat tässä vaiheessa aika paljon). Toisaalta Peter itse sanoi, että siellä mennään vähän liian hitaasti hänen makuunsa ja meistä oli mielenkiintoista nähdä miten he tekivät kuvat isossa studiossa. Pääsimme itsekin kokeilemaan kuvausta ja kuvattavana oloa, me olimme Peterin apuna ja hän puolestaan meidän.

Kuvausten jälkeen lähdimme yhdessä vielä puolivahingossa toiseen ostoskeskukseen. Menimme yhdessä syömään ja puhuimme niistä ja näistä.. Se mitä minulle jäi näistä keskusteluista jäi mieleen, olivat mm. se, miten opiskelu on paljon keskittyneempää hänen koulussaan: Jos opiskelit esim.desingia, et juurikaan opiskellut muuta. Ymmärsin myös Peterin puheista, että heidän yhteishenkensä koulussa ei ole välttämättä niin hyvä, kuin esimerkiksi meillä taidekoululla.

Täällä maa on jo vihreänä, kukatkin uskaltavat jo kukkia

Perjantaina otimme kameramme mukaan ja lähdimme kouluun. Koulumme alkoi kymmeneltä ja osallistuimme grafiikan tunnille. Saimme valita teemmekö akvarellimaalausta vai typografiaa kohopainolla, valitsimme kohopainon. Tällä tunnilla opettaja ja oppilaat vaikuttivat vähän vastaanottavaisimmilta, mutta kaikki keskittyivät silti pääosin omiin töihinsä. Tunnin oli Miriamin mukaan tarkoitus päättyä 2 aikaan, mutta kaikki liukenivat (ja käskivät meitäkin) jo 1 aikaan. Siirryimme syömään ruokalaan ja sitten lähdimme kotiin. Otimme paljon valokuvia koulumatkan aikana ja kotona käytyämme lähdimme turisteilemaan, eli katselemaan paikallisia nähtävyyksiä, sillä sää oli mitä upein (jopa 20 astetta lämmintä). Vietimme loppuillan kävellen pitkin Prahaa kuvaillen nähtävyyksiä ja saavuimme vasta myöhään illalla jalat hellänä kotiin.

Kuuluisa astronominen kello

Katuperformanssia

Suloinen silitettävä pääsiäistorilla

Pääsisäismuna pääsiäistorin reunalla

Patsaita Kaarlen sillalla